Lahden konserttimestarit sekä toimenkuva pähkinänkuoressa

Kun kapellimestari tulee lavalle, hän kättelee lähimmän ensiviulunsoittajan ennen kuin käynnistää konsertin. Näin hän tavallaan tervehtii yhden muusikon kautta symbolisesti koko orkesteria. Mutta miksi hän kättelee ja konsertin jälkeen kiittää juuri tuota tietyllä paikalla olevaa henkilöä? No ensinnäkin siksi että hän on lähimpänä helpoimmin käteltävissä, mutta myös siksi, että kyseinen muusikko on konserttimestari ja edustaa asemansa puolesta koko soittajistoa. Titteli kuulostaa varsin komealta, vähintään yhtä hienolta kuin kapellimestari, mutta siihen sisältyykin tehtäviä, jotka eivät juuri muita soittajia koske. Ensiksikin konserttimestarin velvollisuutena on ennen harjoituksia ja esiintymisiä virityttää orkesteri perinteisenä mutta varsin tärkeänä alkurituaalina. Toisaalta hän toimii kaikissa mahdollisissa tilanteissa välittäjänä kapellimestarin ja orkesterin kesken, on tietynlaisessa osavastuussa kurista ja järjestyksestä, vaikuttaa soittotapavalintoihin ja jousituksiin sekä soittaa kaikki ensiviulun stemmoihin kirjoitetut viulusoolot. Jossain mielessä konserttimestaria voi pitää edellä mainittuine velvollisuuksineen eräänlaisena koko orkesterin äänenjohtajana ja orkesterin jäsenten symbolisena keulahahmona.

Nimi konserttimestari juontaa alkunsa barokin soitinyhtyeistä, joissa ensimmäinen ykkösviulisti yksin tai yhdessä cembalistin kanssa samanaikaisesti sekä soitti että johti koko esitystä liikkeillään ja jousellaan. Myöhemmin konserttimestarin rooli ja asema muuttui, kun musiikki monimutkaistui ja orkestereiden koko kasvoi. Alettiin kaivata varsinaista kapellimestaria, joka saattoi keskittyä soittamisen sijasta ainoastaan tahdinlyöntiin ja orkesterin musiikilliseen koossapitämiseen. Edelleen kuitenkin esimerkiksi monissa pienehköissä jousi- tai kamariorkestereissa konserttimestari vastaa usein kaikesta johtamisesta omalta paikaltaan. Kysymyksessä on silloin nykykielellä ilmaistuna liidaaminen. Varsinaisia kapellimestarintaitoja konserttimestareilta ei yleensä edellytetä.

Konserttimestari valitaan orkesteriin yleensä samanlaisella tasa-arvoisella koesoittomenetelmällä kuin kaikki muutkin soittajat. Ehkä joissain harvoissa tapauksissa toimenhakijan aiemmin saavuttama vahva ja positiivinen maine saattaa vaikuttaa koesoiton lopputulokseen, etenkin, jos hakija on työskennellyt nimenomaan konserttimestarina. Periaatteessa tehtävän vaatimuksina on ainoastaan riittävä soittotaito ja sopivuus vastuunalaisen tehtävän hoitamiseen. Kansalaisuudella tai sukupuolella ei ole merkitystä. Nykyisin konserttimestari ei välttämättä enää erotu soittotaidoillaan edukseen hyvätasoisen orkesterin muista viulisteista, etenkään maailman huippukokoonpanoissa, mutta tehtävässä vaaditaan sopivasti kunnianhimoa, rautaisia hermoja sekä varsin pitkäpinnaista luonnetta, joita kaikilla muusikoilla ei välttämättä ole. On sanottu että hyvästä solistitason taiteilijasta ei välttämättä tule hyvää konserttimestaria, -ja päinvastoin.

Varsinkin suurempien soittajistojen nimilistoilta löytyy yleensä useampikin konserttimestarin nimikkeellä toimiva henkilö. Tämä johtuu paljolti siitä, että vastuuta on haluttu jakaa työn vaativuuden vuoksi useammalle henkilölle, ja vuorottelulla saadaan järjestymään paremmin aikaa toimen erityisluonteen vaatimien asioiden kehittämiseen, kuten stemmojen solististen osuuksien hiomiseen, soittokunnon edelleen kehittämiseen, varsinaisiin solistiesiintymisiin ja niin edelleen. Vuorottelu onnistuu erityisesti silloin kun konsertin ohjelmisto vaatii vakinaista kokoonpanoa pienemmän soittajiston, kuten esimerkiksi barokkimusiikin tai wieniläisklassisen ohjelmiston yhteydessä. Tyypillistä ainakin ”suuressa maailmassa” on se, että hierarkiassa tasa-arvoisia ykkös-konserttimestareita on kokoonpanossa vähintään kaksi. He saattavat olla työvuorossa yhtä aikaakin, mutta vuorotellen veto- ja soolovastuussa. Näin paineet ja stressi eivät pääse nousemaan toleranssirajoille saakka. Orkesterin omista muusikoista konserttimestarit esiintyvät yleensä useimmiten solistina. Tästä ei ole poikettu myöskään Lahdessa, jonka konserttimestarit kautta aikojen esittelen seuraavassa lyhyesti.

Kuten jo monessa yhteydessä on tämänkin lehden aiemmissa numeroissa tullut esille, on Lahti ollut vireä orkesterikaupunki jo ennen kuin kunnallinen kaupunginorkesteri muodostettiin ja ensimmäiset vakanssit perustettiin syksyllä 1949. Toiminnassa oli eri syistä johtuneita katkoksia 1920- ja 1930-luvuilla, mutta pian sotien jälkeen orkesteri kokosi rivinsä nopeasti Viipurista Lahteen siirtyneen pätevän musiikkiväen avulla. Kaupunkiin oli asettunut jo 1920-luvun loppupuolella taiteilija Emil Stenberg, joka työskenteli täällä mm. orkesteriyhdistyksen orkesterin konserttimestarina, soitonopettajana sekä ravintolamuusikkona. Ennen Lahteen siirtymistään hän oli soittanut Turun Soitannollisen Seuran perinteikkään orkesterin alttoviulistina.

Kunnallisen soittajiston ensimmäiseksi konserttimestariksi valittiin varsin kokenut muusikko, helsinkiläinen Fritz Kilanto, joka oli Lahteen siirtyessään jo lähes viidenkymmenen ikäinen. Hän oli soittanut vuodesta 1920 lähtien Helsingin ja Tukholman orkestereissa, ja Lahdesta hän siirtyi 1952 takaisin Helsingin kaupunginorkesteriin, jossa muusikon ura oli aikoinaan käynnistynyt. Eläkkeelle Kilanto jäi noin 45 vuoden orkesteriuran jälkeen. Kilantoa seurasi nuori tamperelainen muusikko Pekka Punna, joka oli ehtinyt työskennellä muutamia vuosia Tampereen kaupunginorkesterin toisena konserttimestarina. Lahdesta sai paikan myös vaimo Viola Kapiainen-Punna, joka soitti ykkösviulussa miehensä vieressä. Molemmat siirtyivät Helsingin kaupunginorkesteriin 1950-luvun jälkipuoliskolla. Lahden järjestyksessä kolmanneksi konserttimestariksi kiinnitettiin Punnan jälkeen kuopiolaissyntyinen parikymppinen Timo Vartiainen, joka viihtyi tehtävässään vuodet 1957-64. Lahden pestin jälkeen hän työskenteli konserttimestarina pitkään Suomen Kansallisoopperassa, jonne päätyi Kuopion ja Oulun orkestereiden kautta. Vartiainen oli myös maamme ahkerimpia keikkaviulisteja, joka vieraili usein meidänkin pientä kokoonpanoa vahvistamassa.

Tuure Kivilä soitti Lahden ykkösviulujen kärkimiehenä vuosina 1964-72. Hän oli työskennellyt lähes koko 1950-luvun ajan Radion sinfoniaorkesterissa, mutta Lahteen hän siirtyi Jyväskylän konserttimestarin tehtävästä. Lahden pestin jälkeen Kivilä toimi viulunsoiton lehtorina Joensuussa ja Helsingissä. Jo 1960-luvulta lähtien orkesterissamme on ollut myös II konserttimestarin toimi, jota oli ehtinyt hoitaa ensin Jussi Pesonen ja vuodesta 1968 Sakari Sunna. Pesonen soitti sittemmin Helsingin orkestereissa, jääden eläkkeelle Helsingin kaupunginorkesterin toisen konserttimestarin toimesta. Sunna siirtyi 1972 vasta perustettuun kunnalliseen Kouvola-kvartettiin, mutta eläkkeelle hän siirtyi Mikkelin orkesterin primaksen tehtävästä. Kivilän tilalle kiinnitettiin Arvo Saaristo, joka oli toiminut aiemmin kansakoulunopettajana, sekä konserttimestarina Kotkassa ja Kuopiossa. Hän siirtyi jo 1975 Suomen kansallisoopperan orkesteriin, ja oli myös usean vuoden ajan Savonlinnan oopperajuhlaorkesterin jäsen. Saaristo on jatkanut aktiivista musisointia myös eläkepäivillään. Vuonna 1973 orkesterimme sai myös kokeneen kakkos-konserttimestarin, kun Veikko Saarnikoski tuli Lahteen Helsingistä. Hän oli saanut vankkaa kokemusta mm. Kansallisoopperan orkesterin sekä Radion sinfoniaorkesterin jäsenenä. Saarnikoski seurasi Saaristoa primaksena, ja sai työparikseen Reijo Lehtovaaran, joka oli soittanut Lahdessa vuodesta 1968. Molemmat työskentelivät orkesterimme jäseninä eläkkeelle siirtymiseen saakka.

Uusi aika koitti Lahden kaupunginorkesterissa vuonna 1985, kun kapellimestareiksi kiinnitettiin Ulf Söderblom ja Osmo Vänskä. Orkesteri kasvoi etenkin uusilla jousisoittajilla, ja levytys- sekä kiertuetoiminta käynnistyi. Perustettujen vakanssien joukossa oli myös uusi konserttimestarin toimi, johon saatiin kiinnitettyä nuori ja energinen Petri Kaskela. Hän siirtyi tosin jo muutaman vuoden päästä Kouvolaan ja edelleen Radion sinfoniaorkesteriin, mutta palasi takaisin Lahteen 1996. Viisi vuotta aiemmin Kaskela oli voittanut Milanossa arvostetun Michelangelo Abbado –kilpailun. Kaskelaa seurasi kärkimiehenä Sakari Tepponen, jolla nuoresta iästään huolimatta oli myös paljon kokemusta takanaan niin orkesteri- kuin myös kamarimuusikkona. Tepponen työskenteli Lahdessa vuoteen 1997, jolloin muutti Tanskaan enemmän kamarimusiikkiin keskittyvän Esbjerg Ensemblen jäseneksi. Hän ehti soittaa jo orkesterimme monella Sibelius-levyllä sekä vierailla kanssamme mm. Hampurissa ja Pietarissa. Vuonna 1993 kiinnitettiin vuorottelevaksi ykkös-konserttimestariksi Jyrki Lasonpalo, joka viihtyi Lahdessa melko tarkalleen kaksikymmentä vuotta ennen kuin siirtyi Mikkeliin. Hän on myös aktiivinen kamarimuusikko, joka Tepposen tavoin valitsi lopulta pienen mutta ohjelmistoltaan monipuolisen kokoonpanon työpaikakseen. Saariston ja Saarnikosken tavoin Lasonpalo työskenteli monet kesät Savonlinnan oopperajuhlaorkesterissa.

Jaakko Kuusisto tuli konserttimestariksi Lahteen orkesterimme toistaiseksi ehkä hedelmällisimmän nosteen alkuvaiheessa. Hän oli jakanut kymmenisen vuotta aiemmin Kuopion viulukilpailun ensimmäisen palkinnon Pekka Kauppisen kanssa, ja ehtinyt säveltääkin sekä työskennellä aktiivisena kamarimuusikkona. Kuusistosta Lahden orkesteri sai luotettavan ja turvallisen keulahahmon noin viideksitoista vuodeksi. Tuona aikana esim. levytys- ja kiertuetoiminta vakiintui entisestään, ja yhä enemmän maailmanmainetta saavuttanut kokoonpano siirtyi konsertoimaan Sibeliustalon erinomaiseksi todettuun saliin. Lahden aikana Kuusistosta kehittyi myös yhä kysytympi kapellimestari ja säveltäjä.

Lahden pitkäaikainen konserttimestaritrio Kuusisto- Lasonpalo- Kaskela hajosi sattuman oikusta melko lyhyessä ajassa, mutta tilanne on jälleen vakiintumassa uusien kiinnityksien myötä. Viimeisimmissä Aplodit-lehdissä on esitelty toinen konserttimestari Hannaliisa Pitkäpaasi, vuorotteleva 1. konserttimestari Kirill Terentiev sekä elokuussa aloittava konserttimestari Maaria Leino. Pitkäpaasi ja Leino ovat lahtelaistaustaisia joskin pitkään muualla työskennelleitä, mutta Terentiev muutti Lahteen Pietarista, jossa toimi viimeksi konserttimestarina Valeri Gergijevin johtamassa Mariinski-teatterin orkesterissa.

Artikkeli on julkaistu alunperin Aplodit 1/2014 -lehdessä