Paikallinen linja-autoliikenne ennen vuotta 1950

Ensimmäiset paikallisbussit kulkivat Lahden kaduilla ja teillä vuosina 1923 ja 1925-26, mutta toiminta jäi monista epävarmuustekijöistä johtuen melko lyhytaikaiseksi. Parin vuoden tauon jälkeen liikennettä käynnisteltiin uudelleen, nyt selvästi varmemmalla pohjalla. Vaikka liikennöitsijöitä oli useita, kulkivat vuorot jo säännöllisesti, eikä liikennettä häiritsevää epätervettä kilpailua juurikaan esiintynyt. Ainoaksi harmiksi mainittiin henkilökuljetusta harjoittaneet henkilöautot, jotka ajoivat linja-autovuorojen edellä poimien kyytiinsä bussia odottelevia matkustajia. Paikallisen linja-autoliikenteen keskuspaikaksi vakiintui alusta alkaen kauppatori, joka rooli sillä on tänäkin päivänä. Ensimmäisten liikenteenharjoittajien joukossa olivat mm. veljekset Yrjö ja Paavo Viljanen, jotka kuitenkin vaihtoivat jo 1930-luvun alkupuolella kaukoliikenteen puolelle: Viljasen Liikenne Oy muistetaan vahvana toimijana mm. Lahden ja Loviisan välisessä linjaliikenteessä.

1930-luvun alkupuoli merkitsi paikallislinjoilla eräänlaista vedenjakajaa. Lamakauden kynnyksellä liikenteen aloittaneet pioneerit väistyivät, ja tilalle astui liikenteenharjoittajia, joille Lahden paikallisliikenteen hoitamisesta tuli varsinainen elämäntehtävä. Näihin aikoihin alkoi myös taloudellinen ahdinko hellittämään. Liikenteen lisääntymiseen vaikutti myös huomattava väestönkasvu keskustan ulkopuolisilla esikaupunkialueilla. 1930-luvun kuluessa paikalliset bussilinjat vakiintuivat Alarik Lehtimäen ja Väinö Peltosen hoidettaviksi. Molemmilla oli oma selkeä reviirinsä, joten kilpailua ei syntynyt nytkään. Reitit suuntasivat torilta kuudelle eri alueelle: Niemeen, Launeelle, Möysään (Lehtimäki) sekä Jalkarantaan, Hennalaan ja Kärpäsenkylään (Peltonen). Linjojen varsille merkittiin myös pysäkkipaikat. Lehtimäellä oli hoidettavanaan myös hieman pidempi paikallislinja Kauppatori-Kukkila-Isosaari, mutta se muistutti tuolloin luonteeltaan enemmänkin maaseutuliikennettä.

Talvi- ja jatkosota aiheutti vaikeuksia luonnollisesti myös Lahden seudulla, sillä pula polttoaineesta ja renkaista aiheutti pahimmillaan pitkiäkin keskeytyksiä liikenteen hoitoon. Erityisesti sota-aika kuritti Lehtimäkeä, jonka kaikki kuusi bussia olivat pariinkin otteeseen armeijan palveluksessa. Tämä pakotti kaupungin harkitsemaan jopa sähköllä kulkevien trolleybussien hankkimista. Asia raukesi, mutta pientä helpotusta liikenteen hoitoon toi Karjalasta Lahteen siirtyneet evakkoliikennöitsijät Koiviston Auto, Torkkelin Liikenne Oy, Onni Tuovinen, sekä hieman myöhemmin kaupunkiin asettunut Väinö Eloranta. Koiviston Auto suuntautui tosin heti maaseutureittien hoitamiseen, tullen mukaan paikallisliikenteeseen vasta 1960-luvulla yritysoston myötä. Sähköllä kulkevista trolleybusseista puhuttiin Lahdessa erityisesti vuonna 1943, kunnallinen liikennelaitos oli pohdinnan kohteena puolestaan kolme vuotta myöhemmin. Ilmeisesti kaupungin kireä rahatilanne ei antanut myöten tällaisille suurisuuntaisille hankkeille, varsinkin kun vielä nähtiin, että yksityinen bussiliikenne vähitellen piristyi puutteen ja säännöstelyn hellittäessä sotien jälkeisinä vuosina. 1950-luvulle tultaessa kaupungin nopea kasvu näkyi selvästi katukuvassa. Uusia asutusalueita oli noussut eripuolille kaupunkia ja niiden myötä paineet paikallisen linja-autoliikenteen suorituskyvyn parantamiseksi kasvoivat vuosi vuodelta. Seitsemässä vuodessa kaupungin asukasluku kasvoi lähes viidellätoista tuhannella.

Vuoden 1950 kesällä Lahden paikallis- ja lähiliikenteessä oli mukana kaikkiaan seitsemän liikenteenharjoittajaa: Väinö Eloranta, Alarik Lehtimäki, Hugo Lemmetty, Väinö Peltonen, Niilo Raukola, Martti Rinta sekä Onni Tuovinen. Eniten liikennettä ja kalustoa oli Lehtimäellä, Tuovisella, Elorannalla ja Peltosella, jotka vielä saman vuoden syksyllä perustivat yhteisen osakeyhtiön varsinaisia paikallislinjojaan hoitamaan.

Lahden Liikenne Oy:n perustaminen

Lahden paikalliset linja-autoliikenteenharjoittajat alkoivat miettiä yhteistyön mahdollisuuksia ensimmäisen kerran jo siinä vaiheessa, kun trolleybussi- ja liikennelaitossuunnitelmat tulivat ajankohtaisiksi. Ennen kaikkea oltiin huolestuneita ammatin ja toimeentulon jatkuvuudesta, sillä linjalupien vuodesta toiseen jatkuneet lyhennetyt voimassaoloajat eivät enteilleet hyvää tulevaisuudelta. Vaikka liikennelaitoskaavailut toistaiseksi raukesivatkin vuonna 1946, ei niiden uusi tuleminen ollut lainkaan poissuljettua ennen kuin liikenne saataisiin yksityisten liikennöitsijäin taholta koordinoitua järkiperäiselle ja selkeälle pohjalle. Vihdoin 1950-luvulle tultaessa oli ajatus yhteisestä yrityksestä kypsynyt jo niin pitkälle, että oltiin valmiita muodostamaan osakeyhtiö, jolle perustajaosakkaat luovuttaisivat kaikki paikallislinjansa ja tarvittavan määrän liikkuvaa kalustoa. Yhtiön perustamista vauhditti myös se, että kyseiset neljä liikennöitsijää pystyivät jatkamaan ja kehittämään liikennettä omissa nimissään kaupunginrajojen ulkopuolelle suuntautuneilla lähilinjoillaan. Uutta kaupunkiliikenneyhtiötä lähti perustamaan tasaosuuksin siis Alarik Lehtimäki, Onni Tuovinen, Väinö Peltonen ja Väinö Eloranta. Perustamisneuvotteluissa olivat mukana aluksi myös Martti Rinta, Niilo Raukola ja Hugo Lemmetty, jotka lopulta kuitenkin päättivät jättäytyä uuden yhtiön ulkopuolelle. Perustajaosakkailla oli yhteensä kolmisenkymmentä bussia, joista 17 luovutettiin uuden yhtiön käyttöön. Lahden Liikenne Oy –nimisen yhtiön myötä kaupunkiliikenne selkiytyi aiempaan verrattuna huomattavasti: reittejä yhdistettiin kaupungin läpi kulkeviksi heilurilinjoiksi, jotka nyt myös numeroitiin, aikataulut laadittiin tasavälisiksi ja helposti muistettaviksi. Toimitusjohtajan tehtäviä ryhtyi hoitamaan aluksi Alarik Lehtimäki, ja liikenne uusilla linjoilla päästiin aloittamaan 1.11.1950, joitakin kuukausia yhtiön varsinaisen perustamisen jälkeen.

Toiminnan alkaessa uudella yhtiöllä oli hoidossaan seitsemän numeroitua kaupunkilinjaa, jotka vaativat vakituiseen ajoon 12 linja-autoa. Linjojen solmukohta ja vaihtopysäkit sijaitsivat kauppatorin reunamilla, josta yhden tunnin aikana lähti kaikkiaan 24 yhtiön vuoroa. Vuonna 1951 toiminta laajeni kaupunkialueen ulkopuolelle, kun Tuovisen Liikenteeltä siirtyi Lahden Liikenteelle Orimattilan -linja ja Lehtimäeltä reitti Kauppatori-Renkomäki-Ämmälän tienhaara. Yhtiöllä ei ollut toiminnan alkaessa omaa kiinteistöä, vaan autoja säilytettiin Lehtimäen ja Tuovisen omissa talleissa, Etelä-Suomen Auto Oy:n ja Lahden Auto Oy:n kiinteistöissä sekä Jalkarannantien Shellin pihalla. Konttori oli linja-autoasemalla, ja korjaamotoiminta tapahtui toistaiseksi lähinnä Lehtimäen varikolla Saimaankadulla.

Lahden Liikenne Oy:n linjasto ei kattanut aivan koko kaupunkialuetta, sillä tiettyihin kaupunginosiin jatkoivat liikennöintiään Niilo Raukola, Martti Rinta, Hugo Lemmetty ja hieman myöhemmin aloittanut Paavo Nieminen. Kullakin heistä oli vakinaisessa liikenteessä tässä vaiheessa vielä ainoastaan yksi linja-auto. Lahden Liikenne Oy:n ensimmäisten toimintavuosien autokalustossa ei ole saatavissa toistaiseksi aukottomia tietoja, mutta mitä ilmeisimmin liikenteen hoito oli aluksi kokonaan perustajaosakkaiden yhtiölle luovuttamien vaunujen varassa. Merkkivalikoima oli kirjava, ja seitsemäntoista bussin joukossa oli muutamia varsin iäkkäitäkin yksilöitä. Ensimmäiset uudet sini/beige –väreihin maalatut bussit saatiin liikenteeseen vuoden 1951 aikana. Oma korjaamo- ja tallikiinteistö nousi vihdoin 1950-luvun puolivälissä Kärpäsen kaupunginosaan Hämeenlinnantien varrelle. Vuosikymmenen kuluessa Raukola ja Nieminen luopuivat linjoistaan, mutta toisaalta uusina yrittäjinä aloittivat Oiva Ylätupa ja Pentti Ruoti.

Vuonna 1959 Lahden Liikenne Oy operoi 35 linja-autolla ja oli maamme 17:ksi suurin yksityinen bussiyritys. Säännöllisessä kaupunkiliikenteessä sillä oli vajaat kaksikymmentä autoa kahdellatoista linjalla, osuuden koko kaupunkiliikenteestä ollessa noin kaksi kolmasosaa. Lisäksi yhtiö liikennöi myös kaupunginrajojen ulkopuolelle Isosaareen ja Orimattilaan, sekä tilausajoa. Vuonna 1963 Lahden Liikenteelle siirtyi Kauno Petmanin vuonna 1936 seka-autolla aloittama Lahti-Ruuhijärvi-Vuolenkoski –suunnalla toiminut muutaman auton yritys. Toimitusjohtaja vaihtui ensimmäisen kymmenvuotiskauden aikana kahdesti: Alarik Lehtimäen jälkeen tehtävää ryhtyi hoitamaan T.O.Sädevuori, jota seurasi vuonna 1957 konttoripäällikkönä alusta lähtien toiminut Mauri Silventoinen.

1960-luvulla linjareittejä pakotti muuttamaan ja pidentämään lähinnä uusien kerrostaloalueiden rakentaminen vanhan taajama-alueen ulkopuolelle. Muutokset olivat kuitenkin maltillisia, eikä esimerkiksi linjanumeroita vaihdettu kovinkaan herkästi. Käytännössä monet muutokset toteutettiin vanhoja reittejä pidentämällä ja joitakin uusia perustamalla. Edelleen kuitenkin puuttui liikenteenharjoittajien välinen syvempi yhteistyökulttuuri ja liikenteenhoidon kokonaissuunnitelma – reittikartta näytti edelleen melko sekavalta. 1960-luvun jälkipuoliskolla suurimmat muutokset paikallislinjojen reitteihin aiheutti yritysostot: tähän asti kaukoliikenteessä operoinut Koiviston Auto tuli mukaan paikallisliikenteeseen ostamalla 1967 Hugo Lemmetyn yrityksen ja kaksi vuotta myöhemmin Salpausselän Liikenne Oy:n. Vuonna 1968 siirtyi Ylätuvan Liikenne Oy Martti Rinnan omistamalle Lahden Linjoille. Tultaessa 1970-luvulle kaupungissa oli nyt kolme vahvaa toimijaa paikallisliikenteessä, joiden yhteinen osuus liikenteen hoidosta oli noin 90 prosenttia. Lahden Liikenne Oy:n osuus paikallisliikenteen kokonaissuoritteesta oli tässä vaiheessa vielä jonkin verran yli puolet.

Kaupungin ja liikennöitsijöiden kommunikointi lisääntyi jonkin verran 1970-luvun kuluessa, mutta yhteistyön tulokset jäivät melko laihoiksi. Suurin ongelma oli edelleen se, että liikennöitsijät pitivät tiukasti kiinni omista liikennealueistaan eli reviireistään, mikä esti liikenteen suunnittelun yhtenä kokonaisuutena. 1970-luvun puolivälissä linjoja oli kaikkiaan 48, ja paikallisbussit ajoivat vuodessa 8,4 miljoonaa kilometriä. Matkoja tehtiin vuoden aikana noin 15 miljoonaa.

Paikallisliikenteen kunnallistamissuunnitelmat putkahtivat jälleen esiin pitkän tauon jälkeen 1970-luvun alkupuolella. Suunnitelmat etenivät aina linjaverkoston ja kustannusarvion laatimiseen asti. Tällä kertaa ideana oli täydentää yksityisten hoitamaa linjaverkostoa 24-paikkaisilla busseilla, jotka olisivat ajaneet sinne missä yksityisten linjurit eivät kannattavuussyistä huristelleet. Neuvottelujen tuloksena kunnallista liikennelaitosta ei nytkään perustettu, mutta sellainen oli vielä esillä ehdotuksessa kaupungin toiminta- ja taloussuunnitelmaksi vuosille 1976-85.

1980-luku Lahden paikallisliikenteessä oli ennen kaikkea yksityiskohtaisten, osittain kauas 1990-luvulle vaikuttaneiden joukkoliikennesuunnitelmien aikakautta. Viimeksi tapahtuneet yritysostot eivät vielä näihin aikoihin vaikuttaneet liikenteen kokonaiskuvaan, sillä esimerkiksi Lahden Liikenne Oy:lle vuonna 1979 siirtyneen Tuovisen Liikenne Oy:n ja 1984 siirtyneen V.Peltonen Oy:n toiminnat pidettiin erillisinä ilman merkittävämpiä muutoksia reiteissä tai aikatauluissa. Yhtiöiden bussit maalattiin kuitenkin vähitellen yhdenmukaisiksi Lahden Liikenteen autojen kanssa. Lahden Liikenne Oy:llä sisaryrityksineen oli nyt yhteensä noin 80 linja-autoa, ja firmoja pyöritettiin noin 180 henkilön voimin. 1980-luvun kuluessa karsittiin vuoroja useilta Lahden Liikenteen ”reviiriin” kuuluvilta vanhoilta omakotialueilta, kuten Ruotsinkadulta, Kiveriöstä, Nikkilästä ja Pyhättömänmäeltä. Karsintaa tapahtui myös Mukkulan lähiössä, jonne liikennöi Lahden Liikenteen lisäksi myös Koiviston Auto. Paineet paikallisliikenteen selkeyttämiseksi kasvoivat vuosi vuodelta, sillä linjasto oli edelleen hajanainen ja sekava. Se johtui edelleen käytössä olevasta liikennöitsijöiden reviirijaosta, joka esti järkevän kokonaissuunnittelun ja päällekkäisyyksien karsimisen. Toki suosituksia ja ratkaisuja oli pyritty noudattamaan kenttäjaon puitteissa, ja vuorotarjonta oli edelleen melko hyvällä tasolla. Viimeistään tässä vaiheessa olisi ollut toivottavaa, että esim. alueen suurin liikennöitsijä Lahden Liikenne Oy olisi rakentanut koko linjastonsa uudelleen täysin puhtaalta pöydältä. Näin olisi saatu myös yhtiöön aiemmin liitettyjen mutta edelleen melko itsenäisenä toimivien Peltosen ja Tuovisen linjat nivottua samaan kokonaisuuteen.

Sekä vuoden 1987 että vuoden 1989 joukkoliikennesuunnitelmista ei toteutunut lopulta yhtäkään linjastokokonaisuutta sellaisenaan, mutta sen sijaan useita toimivia yksityiskohtia. Myös bussikalusto oli pysynyt kaupungissa edelleen melko konservatiivisena ja epäkaupunkimaisena. Puhtaasti kaupunkiliikenteeseen tarkoitettuja busseja oli aina 1980-luvun lopulle saakka vain pieni osa koko kalustosta, loppujen ollessa sellaisia, joita pystyi käyttämään tarpeen vaatiessa myös lähiliikenteessä ja jopa paikallisluonteisissa tilausajoissa. Yleensä autoissa oli kuitenkin kaksi ovea, mutta ei sen sijaan esim. tarpeeksi seisomapaikkoja tai tilaa kunnolla vaikkapa lastenvaunuille. Myös liikennöitsijöiden yhteinen, kaikki paikalliset bussilinjat sisältävä aikatauluvihkonen, odotti vielä tuloaan. Vuonna 1992 myi Martti Rinta hyvin hoidetun Lahden Linjat –nimisen yrityksensä Koiviston Autolle. Vuonna 1949 aloittanut Rinta tiettävästi väsyi toinen toistaan seuraavien suunnitelmien ja yleisen epätietoisuuden aiheuttamaan stressiin, sillä hän jos kuka olisi menettänyt paljon jos esim. Liipolan suureen lähiöön olisi tullut apajille muitakin liikennöitsijöitä. Uudet kaupan jälkeiset liikenneluvat astuivat voimaan 1.5.1993, ja ne myönnettiin viideksi vuodeksi Lahden Liikenne Oy:lle ja sen tytäryhtiölle V.Peltonen Oy:lle, Koiviston Autolle sekä Velj. M. ja P.Ruotille. Koiviston Auto oli muodostanut omista ja entisistä Lahden Linjojen reiteistä neljä vahvaa runkolinjaa, mutta Lahden Liikenne Oy jatkoi perinteisellä tyylillään, jossa linjoja on enemmän ja vuorovälit harvemmat. Yleisesti ottaen 1990-luvulle oli tyypillistä vuoromäärien vähentäminen niin lähiöistä kuin omakotialueiltakin.

Lahden Liikenne Oy:n toiminta jatkui kevääseen 1995 saakka, sillä yhtiö siirtyi 17.5.1995 julkistetulla kaupalla Koiviston Auto Oy:lle. Lahden Liikenteen omistivat viime aikoihin asti vanhat liikennöitsijäsuvut Tuovinen, Peltonen, Lehtimäki ja Eloranta. Kaupantekohetkellä sillä oli palveluksessaan 129 henkilöä, linja-autoja 52 ja liikevaihtoa vuosittain noin 28 miljoonaa markkaa. Yhtiö tuotti tappiota jo 1993, ja myös vuoden 1995 kesäkuussa päättyvästä tilikaudesta ennakoitiin miinusmerkkistä.

Lahden Liikenne jatkoi toimintaansa kaupan jälkeen toistaiseksi normaaliin tapaan. Koiviston Auto –yhtymän omien asiantuntijoiden laatima uusi linjasto julkistettiin kuitenkin jo reilua kuukautta kaupanteon jälkeen. Se paljasti, että yhtiön liikennöimiin linjoihin oli tehty varsin perusteellisia muutoksia. Miltei jokainen Lahden Liikenteen linja oli Koiviston Auton kaupunginhallitukselle tekemän esityksen mukaan joko lakkaamassa tai muuttumassa joiltain osiltaan. Vaikka yhtiön linjojen määrä putosi noin puoleen entisestään, ei sen busseilla ajettavien kilometrien määrä ollut pienenemässä kuin kymmenisen prosenttia. Pahimmillaan tosin kävelymatkat pysäkeille kasvoivat joillakin alueilla entisestään, ja eräät harvaan asutut alueet olivat jäämässä kokonaan ilman julkisen liikenteen palveluja. Linjasto oli kuitenkin nyt selkeydeltään samaa tasoa Koiviston Auton aiemmin hoitamien reittien kanssa. Kaupunginhallitus toimi nopeasti ja myönsi Koiviston Autolle uuden liikenneluvan kolmeksi ja puoleksi vuodeksi eteenpäin. Uusi linjasto otettiin käyttöön 15.8.1995. Nyt kaikki paikallisliikenteen aikataulut saatiin vihdoin yksiin kansiin, ja useilla linjoilla ajoaikaa pidennettiin siinä määrin, että aikataulujen kireydestä johtuneet myöhästymiset vähentyivät huomattavasti. Koiviston Auto Oy:n lisäksi paikallis- ja lähiliikenteessä jatkoivat vielä Lehtimäen Liikenne Oy sekä Velj. M ja P Ruoti.

Syksyllä 1995 Koiviston Auto otti käyttöön aputoimi- ja markkinointinimekseen Lahden Liikenne –nimen, joka oli jo ehtinyt hävitä lähes kokonaan katukuvasta autojen uudelleenmaalauksen yhteydessä. Koiviston Auto –yhtymään kuuluvalle Lahden Liikenteelle siirrettiin samalla myös kaikki Koiviston Auto Oy:n nimissä aiemmin hoidetut paikallislinjat. 1990-luvun ensimmäinen puolisko oli Lahden kaupunkiseudun paikallisessa linja-autoliikenteessä perusteellisen muutoksen aikaa. Liikenne keskittyi yhä pienemmälle liikennöitsijäjoukolle, ja linjasto saatiin rakennetuksi täysin uudelta pohjalta. Tämä ”täysremontti” antoi samalla suuntaviivat pitkälle tulevaisuuteen: nyt käyttöön otettu reittiverkosto pysyi pieniä muutoksia lukuun ottamatta voimassa lähes kahden vuosikymmenen ajan. Kun liikenteen hoito kilpailutettiin vuonna 2014, alkoi Lahden seudun joukkoliikenteen alueellisena viranomaisena toimia Lahden seudun liikenne eli LSL. Uudistettua liikennettä, jossa lähi- ja paikallisliikenne sulautettiin entistä tiiviimmin yhteen, ryhdyttiin hoitamaan 1.7.2014 alkaen. Kilpailutuksen voittivat vanhat toimijat Koiviston Auto ja Lehtimäki Liikenne, joiden tuliterät bussit alkoivat ajaa LSL:n sinisissä väreissä. Tässä vaiheessa Koiviston Auto luopui Lahden Liikenne –toiminimestä, joka oli näkynyt katukuvassa peräti 64 vuoden ajan.