Lahden Liikenne Oy:n perustaminen vuonna 1950 oli varsin merkittävä tapahtuma kaupungin sisäisen joukkoliikenteen selkeytymisen kannalta. Uuden yhtiön myötä hautautuivat lopullisesti myös liikennelaitos- ja trolleybussihankkeet, jotka tuolloin alkoivat tuntua jo melko epärealistisilta.

Lahden Liikenne otti hoitaakseen kaikki neljän perustajaosakkaansa kaupunkilinjat, yhdisti niitä toisiinsa ja antoi niille numerotunnukset. Numeroiduista linjoista viisi ensimmäistä oli ns. heilurilinjoja, jotka kulkivat kaupungin laidalta toiselle kauppatorin jäädessä nyt vain yhdeksi välipysäkiksi. Linjat 6 ja 7 jäivät vielä kauppatoria toisena päätepysäkkinään pitäviksi reiteiksi. Lähtöajat olivat kaikilla linjoilla tasaväliset, toistuen tunti tunnilta samanlaisina. Nämä vuonna 1950 muodostetut linjat olivat kaupunkiliikenteen runkona useiden vuosien ajan, toki välillä pieniä muutoksia ja pidennyksiä kokien.

1950-luvun alkuvuosina Lahden Liikenteen osuus kaupungin sisäisestä linja-autoliikenteestä oli arviolta noin kahdeksisen kymmentä prosenttia, lopun jäädessä Niilo Raukolan, Hugo Lemmetyn ja Martti Rinnan vastuulle. Myös Tuovisen, Lehtimäen, Peltosen ja Elorannan omissa nimissään kaupunginrajojen ulkopuolelle jatkama lähiliikenne palveli osaltaan kaupunkiliikennettä.

Linjat toiminnan käynnistyessä 1.11.1950:

1 Jalkaranta/Tapanila-Kauppatori-Möysä (Heinolantie)

2 Okeroistentie-Kauppatori-Vesijärvenkatu-Västerås-Metsäpelto

3 Kärpänen (Päivärinteenkatu/Osuuskauppa)-Kauppatori-Saimaankatu-Västerås-Metsäpelto

4 Venetsia/Nikkilä-Laune-Rautatieasema-Kauppatori-Niemi

5 Nurmikatu-Laune-Rautatieasema-Kauppatori-Möysä-Joutjärvi

6 Kauppatori-Rykmentinkatu/Kansakoulukatu-Hennala

7 Kauppatori-Möysä/Supankatu(Pyhätön)

Linjoja liikennöitiin yleensä puolen tunnin vuorovälein. Linjalla 2 ajettiin reittiosalla Kauppatori-Okeroistentie 15 minuutin välein. Tämä liikennekokonaisuus vaati ajoon 12 bussia plus eräiden lisävuorojen vaatimat autot.

1950-luvun alkuvuosina avattiin vielä linjat:

8 Kauppatori-Möysä-Kiveriö-Kivistönmäki-Kauppatori (ja päinvastoin), sekä

9 Ali-Juhakkala-Laune-Rautatieasema-Kauppatori- Vesijärven satama.

Linjaa 7 jatkettiin kauppatorilta Launeen kautta Nikkilään Orvokintielle. Vuoteen 1960 mennessä Lahden Liikenne Oy oli avannut vielä kolme kaupunkilinjaa:

10 Luhdantausta-Helsingin valtatie-Kauppatori-Kivistönmäki-Kiveriö-Möysä-Kauppatori-Helsingin valtatie-Luhdantausta

11 Kauppatori-Laune-Venetsia-Renkomäki

12 Pyhättömänmäki-Mustankalliontie-Kauppatori-Laune-Renkomäki-Ala-Okeroinen-Kauppatori-Mustankalliontie-Pyhättömänmäki. Yhtiön aiemmat linjat kokivat vain vähäisiä reitti- tai aikataulumuutoksia ensimmäisen kymmenen toimintavuoden aikana.

Lahden Liikenne Oy ei siis ollut ainoa liikenteenharjoittaja kaupungin sisäisessä liikenteessä, vaikka siitä suurimman osan hoitikin. Liikennettä jatkoivat vuonna 1960 edelleen myös Martti Rinnan Lahden Linjat, Ylätuvan Liikenne Oy, Salpausselän Liikenne Oy, Hugo Lemmetty sekä Pentti Ruoti. Heidän yhteinen osuus koko sisäisen liikenteen suoritteesta oli vajaa kolmannes. 1960-luvulla alkoi kerrostalolähiöiden rakentaminen, mikä luonnollisesti pakotti jatkamaan vanhoja reittejä tai avaamaan kokonaan uusia. Näiden väkirikkaiden asuntoalueiden joukkoliikennetarpeista joutuivat vastaamaan osaltaan kaupungin kaikki linja-autoliikenteen harjoittajat, sillä uusia alueita nousi lähes joka puolelle. Liikennöitsijöillä ei ollut yhteisiä linjoja, mutta joillekin laajemmille alueille saattoi liikennöidä kaksi tai kolmekin yrittäjää. Käytännössä noudatettiin ns. sektoriperiaatetta, eli jokaisella yrityksellä oli oma liikennealueensa. Joissakin tapauksissa tästä joustettiin, kuten esimerkiksi Mukkulassa, Kiveriössä ja Metsäpellossa, joiden liikennetarpeita hoidettiin useammalla linjalla.

Lahden Liikenne Oy:n varsinaisten kaupunkilinjojen lukumäärä kasvoi 1960-luvulla aina yhdeksääntoista asti. Vuonna 1967 linjaa 2 Hörölänpuisto-Kärpänen liikennöitiin 20 minuutin vuorovälein, muita pääosin 30-60 minuutin välein. Ainoastaan arkisin ajettu linja 13 kulki Metsäpellon ja Askon tehtaiden väliä viitisen vuoroa päivässä poikkeamatta lainkaan keskustassa ja kauppatorilla. Linjat 1 ja 3 olivat synnyttäneet rinnakkaisreitit 18 ja 17, koska linjojen päätealueille oli jouduttu perustamaan uusia reittihaaroja. Lahden Liikenne Oy ei ilmeisesti halunnut enää laajentaa reviiriään kaupunkialueella, sillä 1960-luvun jälkipuoliskolla liikennöinnistä luopuneiden Hugo Lemmetyn ja Oiva Ylätuvan (Ylätuvan Liikenne Oy) linjat ja kalusto siirtyivät Koiviston Autolle ja Lahden Linjoille. Syynä saattoi tietysti olla myös se, että yrityksiä ei jostain syystä haluttu myydä Lahden liikenteelle. Koiviston Auto oli nyt siis uusi liikennöitsijä kaupunkiliikenteessä, ja aikaa myöten siitä tuli tällä saralla kaupungin merkittävin.

Koko toimintansa aikana Lahden Liikenne Oy kehitti linjastoaan melko varovaisin ottein, vaikka jossain vaiheessa reitit olisi pitänyt suunnitella kokonaan uudelta pohjalta. Esimerkiksi Oulussa yhdistettiin jo 1960-luvulla paikallis- ja lähiliikenne yhdeksi kiinteäksi kokonaisuudeksi, mihin Lahdessakin olisi ollut mahdollisuudet viimeistään silloin, kun Tuovisen Liikenne Oy ja V.Peltonen siirtyivät Lahden liikenteen hallintaan. Kaupungin bussilinjaverkosto oli useista liikennöitsijöistä johtuen ollut aina hieman sekava, mutta toisaalta myös tiheä, eli kävelymatkat pysäkeille olivat keskimäärin lyhyempiä kuin monessa muussa kaupungissamme.

1970-luvulla saatiin aikaiseksi kaupungin omana työnä joitakin linjastosuunnitelmia, joissa pyrittiin korvaamaan ainakin osittain liikennöitsijöiden omat reviirit selkeämmällä ja kokonaisvaltaisemmalla näkemyksellä. Näitä varsin yksityiskohtaisia suunnitelmia hyödynnettiin lopulta kuitenkin vain nimellisesti. Kehityksen jarruna oli edelleen liikennöitsijöiden laajemman yhteistyöhalukkuuden puute, eli omasta, usein pitkäjänteisen työn tuloksena muodostuneesta linjastosta oli suorastaan mahdotonta luopua. Linjastoon 1970-luvulla tehdyt muutokset olivat siten lähinnä voimakkaasti kasvavien lähiöiden liikennetarpeiden synnyttämiä. Syksyllä 1973 laskettiin, että 90% matkustajista käytti kolmen suurimman liikennöitsijän (Lahden Liikenne Oy, Koiviston Auto Oy, Lahden Linjat) linjoja. Lahden Liikenteen vastuulla olevista reiteistä oli tuolloin suosituin linja 18, Riihitarhankatu-Möysä-Kauppatori-Jalkaranta-Tapanila, jonka vuoroväli oli 30 minuuttia. Myös 1980-luvun puolella varsin yksityiskohtaisten joukkoliikennesuunnitelmien laatiminen jatkui, mutta niiden vaikutukset jäivät edelleen vähäisiksi, lähinnä vain liikennöitsijöiden omia liikennealueita koskeviksi.

Syksyllä 1991 ryhtyi tekninen virasto suunnittelemaan vanhan kenttäjaon romuttavaa bussilinjojen kokonaisjärjestelmää. Tarkoituksena oli valmistella linjojen hakemiseen soveltuva kokonaissuunnitelma ja julistaa sen valmistuttua luvat haettaviksi. Suunnitelman teko vaati aikaa, minkä vuoksi liikennöitsijät saivat hakea liikenneluvat vuoden 1993 toukokuun loppuun saakka vanhalta pohjalta. Täksi ylimenokaudeksi teki pieniä muutoksia reitteihin ainoastaan Lahden Liikenne Oy. Uusi linjasto tuli julkisuuteen helmikuussa 1993, ja uudet linjaluvat astuivat voimaan vappuna. Linjat perustuivat edelleen pitkälti vanhaan järjestelmään, jota oli kuitenkin nyt selkeytetty poistamalla turhia rönsyjä ja päällekkäisyyksiä. Kenttäjako ei romuttunut, mutta se oli menettänyt merkitystään, sillä suuria liikennöitsijöitä oli kaupungissa enää kaksi, Lahden Liikenne Oy ja Koiviston Auto. Martti Rinta oli luopunut liikenteen harjoittamisesta keväällä 1992, myytyään Lahden Linjat –yrityksensä Koiviston Autolle. Velj. M. ja P. Ruoti jatkoi edelleen linjalla 71 Kiikkulankatu-Jalkaranta-Kauppatori-Laune-Renkomäki.

17.5.1995 julkistettiin Lahden oloissa merkittävä kauppa, jonka mukaan Lahden Liikenne Oy siirtyi Koiviston Auton omistukseen. Kaupantekohetkellä Lahden liikenteellä oli palveluksessaan 129 henkilöä, ja linja-autoja oli 52 kappaletta. 1.10.1994 voimaan astuneiden aikataulujen mukaan yhtiöllä ja sen tytäryhtiöllä V.Peltonen Oy:llä oli kaupunkialueella kulussa 20-30 bussia, viikonpäivästä ja kellonajasta riippuen. Lisäksi oli liikennettä Isosaareen, Orimattilaan, Hakosillalle, Pennalaan, Vuolenkoskelle ja Heinolaan. Linjalla Lahti-Ahtiala-Seesta-Vierumäki-Heinola oli edelleen kuusi edestakaista vuoroa, pyhäpäivinäkin kolme.

Lahden Liikenne ja Peltonen jatkoivat toimintaansa kaupan jälkeen toistaiseksi normaaliin tapaan. Koiviston Auton hahmottelema uusi linjasto julkistettiin kuitenkin jo kesäkuun lopulla 1995, ja se otettiin käyttöön 15.8. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun linjaston suunnittelua ei häirinnyt mitkään reviirit tai kenttäjaot. Se näkyi myös lopputuloksessa: uuden linjaston toimivuutta osoitti se, että muutokset vuoteen 2014 saakka olivat varsin maltillisia. Myös yleisönosastokirjoittelu väheni radikaalisti.

Kun paikallis- ja lähiliikenne kilpailutettiin 2014, linjastoa remontoitiin joiltakin osin 19 vuoden tauon jälkeen. Joukkoliikenneväylät ja linjat pysyivät pääosin samoina, mutta numerointiin tehtiin joitakin muutoksia. Myös reittiosuuksia yhdisteltiin uudella tavalla. Vaikka liikennesuorite kasvoi, niin linjojen lukumäärä pieneni. Tähän vaikutti myös se, että paikallis- ja lähiliikennettä nivottiin joiltakin osin yhteen. Useilla linjoilla ajetaan normaaliaikoina 20 minuutin vuorovälein, ykköslinjaa Jalkaranta-Liipola peräti 10 minuutin välein. (Tosin vuonna 2016 vuoroväli piteni 12 minuuttiin). Uuden systeemin pisin linja on normaalisti kaksi kertaa tunnissa ajettava Heinola-Lahti-Orimattila, jonka paikkuriluonne korostuu etenkin Lahden ja Heinolan seuduilla.

LINJANUMEROINNISTA

Linjanumerointi oli ollut käytössä vuodesta 1950 yksinomaan Lahden Liikenne Oy:llä. Vuoden 1958 alusta lähtien numerointi otettiin käyttöön myös muiden yritysten linjoilla, lukuun ottamatta toistaiseksi Likolammen ja Hiekkanummen autoja. Uusi numerointimalli perustui siihen, että jokaiselle liikenteenharjoittajalle varattiin tunnukset omalta kymmenluvultaan, paitsi Lahden Liikenteelle, jolle oli varattu numerot 1-19. Muiden yritysten linjat numeroitiin seuraavasti: Lahden Linjat Oy 21-22, Salpausselän Liikenne Oy 31-32, Ylätuvan Liikenne Oy 41-43, Hugo Lemmetty 51-53, Alarik Lehtimäki 61(Lahti-Kujala) sekä Pentti Ruoti 71. 1960-luvun alkuvuosina numeroitiin vielä V.Peltonen Oy:n linjat tunnuksilla 81-83, ja Tuovisen Liikenne Oy:n linja(Lahti-Likolampi) tunnuksella 91. Koska Lahden Liikenteelle ei aikaa myöten riittänyt 19 linjanumeroa, jouduttiin ottamaan käyttöön vielä päälle sadan meneviä numerotunnuksia. Tämä systeemi oli käytössä sittemmin aina 90-luvulle saakka, ja vielä senkin jälkeen muutaman linjan kohdalla. Yritysostojen myötä numerot siirtyivät uusien ”isäntien” käyttöön, tosin Lahden Linjat ei ottanut käyttöön Ylätuvan Liikenteen oston yhteydessä tulleita tunnuksia 41-43, vaan jatkoi 21:llä alkavaa numerointiaan. No, tunnus 41 kelpasi myöhemmin Lahden Liikenteelle! Koiviston Auto luopui sittemmin numerolla 51 alkavasta sarjasta, mutta Ruoti ajoi paikallisliikenteessä tunnuksella 71 aina vuoteen 2014 saakka.

Tätä kirjoitettaessa ei Lahdessa ole enää paljoakaan jäljellä vanhoista 50-luvun linjoista, mutta joillakin reittiosuuksilla ajetaan vielä alkuperäisellä tunnuksella: linja 1 vie edelleen Jalkarantaan, 21 Kasakkamäkeen ja 32 Kilpiäisiin.