Valikoitua karttahistoriaa 1700-luvulta alkaen

Kun maanmittari Anders Colleen (1725–88) mittasi ja piirsi kartan Hollolan pitäjästä vuonna 1749, oli Lahti yksi pitäjän elinvoimaisimmista kylistä. Hollolan muista asutuskeskittymistä Lahti erottui mm. olemalla pitäjän tärkein maanteiden risteyspaikka. 1700-luvun lopulla kylän väkiluku kasvoi nopeasti, ja 1800-luvulle tultaessa asukkaita oli jo nelisensataa. Colleenin kartta oli yksi ensimmäisistä, ellei aivan ensimmäinen tarkempi karttakuvaus Hollolan pitäjästä. Siitä erottuu selkeästi asutus yksittäisiä tiloja ja niiden nimiä myöten, kulkuväylät, pellot, suot jne. Nykypäivänkin karttoihin verrattuna se on mittaukseltaan yllättävän tarkka.

Vuosina 1750 ja 1752 mittasi Nils Westermark Lahden seutua isojaon aloittamista silmällä pitäen. Mittausten perusteella laadittu kartta välitti tarkkaa tietoa mm. Lahden kylän taloista, pelloista ja niityistä. Vuonna 1775 Westermark laati Asikkalaan Vääksynjoen eteläpuolelle Anianpellon kauppalan asemakaavan. Päijänteen ja Vesijärven väliselle vajaan kilometrin levyiselle kannakselle laaditussa ruutukaavassa oli 34 suurta tonttia. Torialue oli sijoitettu joen varrelle kaavan keskivaiheille. Anianpelto oli korvannut Lahden kylän markkinapaikkana 1727, ja reilua vuosikymmentä myöhemmin siitä suunniteltiin muodostettavan kauppala. Asia ei kuitenkaan edennyt Ruotsin valtiopäivillä sen pidemmälle. Kuningas Kustaa III:n poikettua Anianpellossa 1775 syntyi jälleen ajatus kauppalasta. Tällä kertaa toteutumiseen vaikutti kielteisesti Tampereen kaupungin perustaminen, sekä myöhemmin vielä Vääksyn kanavan vaikutukset mm. Lahden kauppalan kehitykseen.

Vuonna 1776 Lahden kylän maita mittasi ja kartoitti maanmittari A. Hirn. Varsinaista isojakoa toimitti J.G. Lemberg vuosina 1787–88 ja 1791. Hän toteutti maiden mittauksen, jyvityksen ja peltojen jaon. Lembergin työ valmistui kokonaisuudessaan vasta vuonna 1798. Mainittakoon, että isojako oli pantu Hollolassa alkuun jo 1760-luvulla, mutta työ venyi riitaisuuksien vuoksi niin, että Lahden kylässä ja sen lähiympäristössä jako vahvistettiin lopullisesti vasta vuonna 1850. Seuraavana vuonna Lembergin 1791 laatima kartta uudistettiin.

Vuonna 1772 perustettiin armeijan kartoituksiin liittyviä erikoistarpeita varten ns. suomalainen rekognosointiprikaati, joka toimi aina vuoteen 1805 saakka. Prikaatin työn tuloksena syntyi nykyisin Kuninkaan kartastona tunnettu kokonaisuus, jossa oli otettu huomioon myös sotilaalliset tarpeet etenkin maastotietojen osalta. Kartat piirrettiin käsin akvarellitekniikalla puhtaaksi mittakaavassa 1:40 000. Prikaatit laativat myös mm. tiekarttoja, sekä eri mittakaavoissa olevia karttayhdistelmiä. Kuninkaan kartasto julkaistiin ensimmäisen kerran kirjana vuonna 1989 (Suomen Kirjallisuuden Seura). Alun perin pääasiassa kuningas Kustaa III:n käyttöön laaditut kartat pienennettiin kirjan sivuille mittakaavaan (noin) 1:55 000. Karttojen maastotyöt oli tehty vuosina 1776–1787, ja ne kattavat yhtenäisenä alueena lähes koko eteläisen Suomen. Parhaiten kartasto kertoo luonnonolosuhteista, teistä, vesistöstä ja asutuksen sijainnista. Näin myös Lahden seudun osalta, joka kuuluu kartaston tarkimmin toteutettuun osioon. Kaipaamaan jää oikeastaan vain kattavampaa nimistöä. Kartat kertovat esimerkiksi siitä kuinka tiiviiksi Lahden kylä oli aikojen saatossa rakentunut, kuinka Heinolan tienoilla Jyrängön virran yli kuljettiin Sepänniemen kärjen kohdalta, ja kuinka nykyisen Vääksyn seudun asutus oli keskittynyt lähes yksinomaan Anianpellon tienoille. Kartoilta ilmenee selvästi myös se, kuinka huonojen yhteyksien takana monet kylät ja talot tuolloin olivat.

Kuninkaankartaston yhteydessä laadittiin myös erillinen tiekartasto, joka niin ikään oli tarkoitettu lähinnä kuninkaan ja ylimmän sodanjohdon käyttöön. Asiakirjamerkintöjen mukaan Kustaa III sai kartaston käyttöönsä 1780-luvun lopulla, ns. Kustaan sodan aikana. Kartoista tehtiin vain käsin piirretyt kappaleet, kuten kartoista tuohon aikaan yleensäkin. Tiekartasto koottiin noin 300-sivuiseksi kirjaksi vasta vuonna 2010 (SKS ja AtlasArt). Se kattaa suuren osan Etelä- ja Keski-Suomea aina Pietaria, Kuopiota ja Joensuuta myöten. Teiden ja polkujen lisäksi kuvauksen pääpainotus on vesistöissä ja asutuksessa. Maastoa ei ole väritetty, mutta esim. tärkeimpien teiden varsilla olevat virstanpylväät on pyritty merkitsemään. Lahden ja ympäristön osalta karttakuvaus on etenkin kulkuyhteyksien osalta yllättävän tarkkaa. Mutta niin kuin varsinaisen Kuninkaan kartastonkin kohdalla on hyvä muistaa, että tuon ajan kartoissa niin sijainti-, muoto-, kuin mittaustarkkuudessakin on paikoin puutteita ja selviä virheitä. Niistä huolimatta edellä mainitut kartastot ovat kokonaisuudessaan huikeita suorituksia.

Merkittäviä kartastokokonaisuuksia olivat nykyisen Suomen alueella ns. pitäjänkartat 1:20 000 (vuodesta 1825) sekä kihlakunnankartat 1:100 000 (vuodesta 1841). Vuonna 1841 alkoi myös Suomen yleiskartaston laatiminen. Sen ensimmäinen laitos valmistui vuosina 1863–73 mittakaavaan 1:400 000. Yleiskartan pohjana olivat kihlakunnan kartat, paitsi Lapin osalta täysin uudet kartoitukset. Myöhemmin kartaston geodeettista runkoa korjattiin, ja siitä otettiin uusia päivitettyjä painoksia aina 1960-luvulle asti.

Edellä mainittujen laajojen kartastojen lisäksi Lahden seudun 1800-luvun historialähteisiin lukeutuvat jotkut erikoiskartat, joista tässä yhteydessä mainittakoon Lahden ja Viipurin välisen ratalinjauksen suunnitelma kartoituksineen. Tussilla piirretty ja laveerattu kartasto on osa rautatiehallituksen arkistoa Kansallisarkistossa. Suunnitelma oli valmis jo vuonna 1860, mutta poliitikot ja virkamiehet pohtivat asiaa sen jälkeen vielä useita vuosia. Lahteen saakka pääsi rautateitse vihdoin 1. marraskuuta 1869. Suunnitelmassa vuodelta 1860 Lahden asema oli sijoitettu Mytäjäisten lammen eteläpuolelle vajaa kilometri nykyisen matkakeskuksen länsipuolelle. Rata Vesijärven suuntaan olisi puolestaan haarautunut nykyisen aseman seutuvilta ja kulkenut Lahden kylän itäpuolitse ja Kariniemen pohjoisreunaa seuraten. Samoihin aikoihin oli suunnitelmissa myös rautatien rakentaminen Anianpellon ja Hämeenlinnan välille. Ideaan kytkeytyi myös kanavan rakentaminen Päijänteeltä Vesijärvelle. Siihen liittyvässä kartassa rautatie kaartaa Päijänteen rannalle Vääksynjoen itäpuolitse, ja karttaan on hahmoteltu myös ruutuasemakaava 1700-luvun suunnitelmia myötäillen. Rautatie ja korttelit eivät toteutuneet, mutta kanava valmistui jo 1871.

G.A. Jernström mittasi ja piirsi Lahden kylän vuonna 1870. Kartta liittyi suunnitelmiin kylän muuttamisesta kauppalaksi, ja se esittää havainnollisesti tonttipaikkoja, rakennuksia ja teitä. Kartasta voi nähdä kylän tiiviin rakenteen: useiden pihojen ahtauden, rakennusten sijainnin hyvin lähellä toisiaan. Kulkuväylistä erottuvat etenkin idästä länteen kulkeva vanha Hämeenlinnan – Viipurin maantie, sekä siitä etelään erkaneva Orimattilan maantie ja hieman idempänä pohjoiseen suuntaava Asikkalan maantie. Tämä kartta lienee ollut yhtenä tärkeimmistä lähteistä kartassa, jonka Lahden kaupunki julkaisi 50-vuotisjuhlavuonnaan 1955. Siihen on painettu päällekkäin punaisella värillä Lahden kylän kartta suurta tulipaloa edeltävältä ajalta, sekä mustalla kaupungin silloinen asemakaava. Värien avulla kokonaisuudesta on saatu yllättävän selkeä, ja ominaisuutta tukee myös mittakaava 1:5000. Kesäkuun 19. päivänä 1877 Lahden tiivis raittikylä paloi sen reunamilla sijainneita rakennuksia lukuun ottamatta. Ihmishenkiä ei menetetty, ja paljon irtaimistoakin saatiin pelastetuksi. Tämä surullinen tapahtuma antoi vauhtia Lahden kauppalahankkeille, jotka toteutuivatkin noin vuotta myöhemmin. Kauppalan ensimmäisen asemakaavan laati empiretyyliin Alfred Cavén.

Suomen vuosisatoja jatkunut valtioyhteys Ruotsin kanssa päättyi 1800-luvun alussa. Kansainvälisten suurvaltakiistojen seurauksena Suomesta tuli eräänlainen poliittinen pelinappula, mikä johti maamme liittämiseen osaksi Venäjän keisarikuntaa vuonna 1809. Venäläiset ryhtyivät kartoittamaan Suomea saman tien käyttäen pohjana esimerkiksi vanhoja verollepano- ja isojakokarttoja sekä Hermelinin maantieteellisiä maakunnankarttoja. Merkittäviä topografisia mittauksia suoritettiin vuosina 1870–1917, ja varsinaiset mittapöytämenetelmällä tehdyt kartoitustyöt aloitettiin Helsingin seudulta vuonna 1870. Kuitenkin jo kaksi vuosikymmentä aiemmin Venäjän topografikunta oli ryhtynyt julkaisemaan Etelä-Suomen topografikartastoa 1:210 000, ja vuosina 1855–75 julkaistiin karttoja kaavassa 1:100 000. Vuonna 1870 aloitetut mittaukset julkaistiin eteläisimmän Suomen osalta jo varsin tarkassa 1:21 000 -mittakaavassa. Tätä kartta-aineistoa on kutsuttu maassamme nimellä Senaatin kartat, sillä kartat tallennettiin senaattiin. Vuosien 1885-1915 aikana nämä Suomeen saadut jäljennökset väritettiin käsin, ja samassa yhteydessä niitä myös korjattiin ja ajanmukaistettiin. Maamme itsenäistyttyä karttoja saatiin lisää sotasaaliina, ja niistä oli nyt mahdollista painattaa myös uusintapainoksia. Kartat painettiin mustavalkoisina. Mainittakoon vielä, että Senaatin karttojen maastokuvauksen tarkkuus on lähellä nykyaikaista peruskarttaa, ja ne edustivat aikoinaan mittausteknisesti ja kartografisesti Euroopan huippua.

Senaatin kartaston Lahden lehti (XIV33) on kartoitettu vuosina 1874–75, mutta siihen on lisätty myöhemmin mm. vuosisadan vaihteessa valmistuneen Vesijärvi–Loviisa -radan linjaus. Tämä karttalehti sai julkisuutta loppuvuonna 2002, kun urheiluseura Lahden Taimi teetti siitä näköispainoksen satavuotisjuhlansa kunniaksi. Kartta painettiin tukevalle paperille, ja se toistaa alkuperäisen kartan yksityiskohdat ja värit yllättävän hyvin. Kartan tarkkuus on korkeuskäyrineen ja muine yksityiskohtineen hämmästyttävä, kun ajatellaan, että se on syntynyt paljon ennen ilmavalokuvien ja stereokartoituksen aikakautta. Väritetty versio on kaiken päälle vielä upea taideteos! Senaatin kartasto kokonaisuudessaan on ollut jo pitkään nähtävissä netissä. Lahden historiallisessa museossa karttoja esiteltiin Lahden seudun osalta vuonna 2005.

Suomen Maantieteellinen Seura julkaisi 76-sivuisen Suomen Kartaston vuonna 1899. Kartaston 2.laitos julkaistiin 117-sivuisena vuonna 1910. Nyt siinä oli mukana myös maamme silloisten kaupunkien kartat mittakaavassa 1:30 000. Esimerkiksi Lahden karttaan ei ole mahtunut kadunnimiä eikä selityksiä yleisistä rakennuksista, mutta se antaa selkeän yleiskuvan mm. kaupungin rakenteesta, asemakaavasta, liikenneväylistä sekä merkittävimmistä teollisuuslaitoksista. Samoihin aikoihin oli vt. komissionimaanmittari F. Törnqvist laatinut varsin yksityiskohtaisen kartan Lahden kaupungista ja sen ympärillä olevista maista. Kartta keskittyy tarkasti lähinnä maanomistusoloihin, mutta antaa sen lisäksi hyvän kuvan esim. kaupungin alkuvuosien esikaupunkiasutuksesta sekä kulkuväylistä pienimpiä kujia ja polkuja myöten.

Maamme autonomian aikana, siis ennen vuotta 1917, Lahden kaupunkimittauksen ”konsulttina” toimi Helsingin ensimmäinen kaupungingeodeetti Werner Olympius Lille. Varsinainen kaupungingeodeetin virka perustettiin Lahteen vasta 1935 (aluksi väliaikaisena), mutta jo noin vuosikymmentä aiemmin saatiin palkattua rakennusmestari pelkästään geodeettisia töitä varten. Hämeen läänin maanmittausinsinööriä, yli-insinööri Sulo J. Teittistä, joka vuosina 1911–49 suoritti huomattavan osan Lahden seudun maanmittaustoimituksista, on pidetty kaupungingeodeetin viran perustamisen aloitteentekijänä. Virka vakinaistettiin vuoden 1937 alusta lukien ja tehtävään valittiin Lauri Kautto.

Mutta ajassa vielä hieman taaksepäin: Suomen itsenäistyttyä alkoi Maanmittaushallituksen topografinen osasto valmistaa topografista karttaa mittakaavoissa 1:20 000, 1:50 000 ja 1:100 000. Näiden tuotanto kohdistui lähinnä Kaakkois-Suomeen ja varuskuntapaikkakuntiin. Karttojen valmistamisessa käytettiin apuna 1930-luvulta lähtien myös ilmavalokuvia.

Puolustusvoimien topografikunnan valmistama Lahden karttalehti (1:20 000) on täydennysmitattu 1930 ja painettu seuraavana vuonna. Se käsittää kutakuinkin saman alueen kuin aiemmin mainitun Senaatin kartaston lehti XIV33.

Seuraavan topografikartan vuoro oli jo vuosikymmenen lopulla, sillä vuonna 1938 mitattu karttalehti painettiin kaksi vuotta myöhemmin. Karttojen ilmestymisen välillä lehtijako oli uudistettu ja tarkkuus parantunut mm. ilmavalokuvia hyödyntämällä. Lahden lisäksi valmistui mm. Ahtialan lehti. Lahden karttalehdestä otettiin uusi painos vuonna 1950. Se ei kuitenkaan huomioinut mitenkään kaupungin sodan jälkeistä ripeää kasvua ja kehitystä, vaan ainoat muutokset koskivat karttalehden ulkoasua (esim. vesistön väritystyyli ja kaistaleen 24˚ kordinaattiruuduston poistuminen).

Kaupungingeodeetin viran perustaminen vauhditti selvästi kaupungin karttakehitystä. Kantakartaston laatiminen mittakaavassa 1:2000 aloitettiin vuonna 1935. Kartat piirrettiin pahvipohjille, ja kopiointia varten valmistettiin kaksoiskappaleet kalkkikankaille. Vuoteen 1956 mennessä oli koko ns. vanha kaupunki (siis ennen vuoden 1956 alueliitosta käsittänyt alue) kartalla. Ensimmäinen varsinainen opaskartta valmistui Lahdesta vuonna 1938. Nelivärisenä painettu kartta käsittää keskusta-alueen lisäksi osan esikaupungeista. Jostain syystä kartan ulkopuolelle on jätetty Niemi, Jalkaranta, Kärpäsenmäki ja Hennala, jotka ovat olleet osa Lahtea jo vuoden 1933 alueliitoksesta lähtien, Niemi jo vuodesta 1924. Kartasta selviää osoitenumeroiden lisäksi myös kortteleiden ja tonttien numerointi. Myös julkiset rakennukset ja muut tärkeät kohteet on numeroitu.

Jo aiempina vuosikymmeninä oli kaupungista julkaistu erilaisia ”asemakarttoja” lähinnä virastoja, viranomaisia ja kouluja varten, mutta 1938 julkaistu oli ensimmäinen, joka oli suunnattu selvästi myös kaupungin asukkaille ja joka oli helposti kirjakaupoista saatavilla. Seuraavana vuonna ilmestyi vielä esite ja kartta Salpausselän hiihtomaastosta latuineen ja muine ulkoilijoita palvelevine tietoineen. Sen pohjana oli vuonna 1931 painettu topografikartta.

Opaskartan seuraavan painoksen vuoro oli vasta sotien jälkeen, sillä Lahden kaupungin Rakennustoimiston Geodeettiosastolla laadittu 1:10 000 mittakaavainen ”Lahden kaupungin kartta” painettiin vuonna 1948. Nyt kartta kattoi kaikki esikaupunkialueet, ja sisältöä löytyi edelleen tonttien numerointia myöten. Edelliseen versioon nähden värejä oli käytössä enemmän, ja kokonaisuus oli varsin selkeä ja tyylikäs. Karttaa oli saatavilla myös taitettuna, tukevilla paperikansilla varustettuna. Tästä versiosta otettiin 1950-luvun jälkipuoliskolla kaksi täydennettyä uusintapainosta.

1900-luvun kartoituksen merkkipaaluna pidetään maassamme yleisesti peruskarttaa. Sen tekeminen aloitettiin vuonna 1947, ja koko maan kattava sarja oli valmis vihdoin 1977. Yksittäisiä karttalehtiä on uusittu keskimäärin 7-15 vuoden välein. Peruskartoituksen maastotyöt aloitettiin 1947 Oulujokivarressa, ja vuosien 1947–59 kartoitukset sijoittuivat lähinnä Pohjanmaalle, Hämeeseen sekä Uudellemaalle. Viidellä värillä painettu karttalehti kattaa mittakaavassa 1:20 000 10 x 10 km:n kokoisen alueen. Peruskartan ilmakuvakartta, stereokartoitus, maastotyöt ja puhtaaksipiirustus on tehty mittakaavaan 1:10 000. Tämän kirjan kattaman alueen ensimmäiset karttalehdet olivat Sairakkala ja Hollola, jotka painettiin 1949 ja 1950. Sairakkalan lehden (kattaa myös mm. Uskilan, Vesalan, Korpikylän ja Tennilän) karttarunkona on ilmakuvakartta, jonka kuvaus oli suoritettu 1946. Vaikka samana vuonna kuvattiin ilmasta käsin myös mm. Lahden kaupunkialue lähiympäristöineen, ei näitä kuvia hyödynnetty ainakaan peruskartan laatimiseen, sillä alueen ensimmäiset karttalehdet painettiin vasta vuonna 1963. Nämä lehdet perustuivat pääasiassa neljä vuotta aiemmin otettuihin ilmakuviin. On vaikea sanoa näin jälkikäteen mistä viivytys johtui, mutta edellinen maastokartta Lahden seudulta (1950) perustui vuoden 1938 mittauksiin ja ilmakuviin. Vuonna 1964 ilmestyivät ensimmäiset peruskartat Nastolan ja Orimattilan kuntien alueilta.

1960-luvun alun karttamateriaalia hyödynnettiin mm. erikoiskarttoihin: vuonna 1966 painettiin Lahden ensimmäinen varsinainen ulkoilukartta, jota oli täydennetty lähinnä tiestön osalta 1965. Mittakaavaan 1:25 000 laadittu kartta käsitti Lahden kaupungin alueen lisäksi myös alueita naapurikunnista. Ulkoilua palvelevat erikoistiedot perustuvat pääosiltaan viranomaisten antamiin tietoihin. Tästä kartasta julkaistiin ajantasaistetut versiot vuonna 1978 ja 1985. Ensin mainittuna vuonna ilmestyi myös ajantasaistettu versio Lahden ja joistakin lähiseutujen peruskarttalehdistä. Päijät-Hämeen Seutukaavaliitto julkaisi 1981 Päijät-Hämeen ulkoilu- ja matkailukartan mittakaavassa 1:200 000, jossa tosin Lahden ja Heinolan seudut on esitetty kaavassa 1:50 000. Kartta sisältää ulkoilu- ja matkailutietojen lisäksi myös paljon muuta hyödyllistä tietoa Päijät-Hämeen kunnista ja niiden palveluista ja nähtävyyksistä.

Vuonna 1937 vakinaistetun kaupungingeodeetin viran myötä muodostui rakennustoimistoon geodeettiosasto, joka työskenteli aluksi kaupungintalon ullakolla. Vuonna 1949 kaupunkimittaustoimi aloitti uudessa teknillisten ja kiinteistöasiain virastossa maanmittausosaston nimisenä. 1960-luvulle tultaessa käynnistyi johtosääntöään muuttaneen teknillisen viraston toiminta, ja sen myötä maanmittausosastosta tuli kaupunkimittausosasto. Jo aiemmin mainitun kantakartaston laatimista jatkettiin vuoden 1956 suuren alueliitoksen jälkeen. Sen lisäksi keskusta-alueelta laadittiin joitakin 1:5000 –kaavaisia karttalehtiä pohjakarttatietojen osalta. Sen pohjana olivat lähinnä ilmakuvat. Kantakartta koko kaupungin alueelta 1:5000 valmistui vuosina 1965–81.

Kaupunkilaiset tunsivat kaupunkimittausosaston työn lähinnä opas- ja osoitekarttojen myötä, joita julkaistiin melko säännöllisin väliajoin myös 1960-luvulta eteenpäin. Vuosina 1966 ja 1970 kartta painettiin eräänlaiseksi pehmeäkantiseksi kirjaksi, jonka kansien väliin nyt 1:15 000 mittakaavaan pienennetyt karttalehdet oli taitettu. Karttojen ulkonäköä oli yksinkertaistettu esim. siten, että kortteleiden ja tonttien numerointi oli jätetty kokonaan pois ja osoitenumerointiakin vähennetty. Toki kartat sisälsivät edelleen katunimiluettelon sekä luettelon numeroiduista julkisista paikoista ja rakennuksista.

Kaupungin 100-vuotisjuhlavuonna 2005 opaskartta julkaistiin vaihteeksi jälleen kirjan muodossa. Koko oli A4, joten karttasivuja ei tarvinnut taitella. Edelleen 1:15 000 -kaavaisena painetun kartaston oli laatinut Lahden tekninen ja ympäristötoimiala/maankäyttö. Se perustui Lahden kaupungin maankäytön digitaaliseen kartta-aineistoon, olihan ATK-pohjaiseen karttajärjestelmään siirtymistä varten käynnistetty projekti jo vuonna 1989. Varsinaisten karttojen lisäksi julkaisu tarjosi kaupungista tiivistä yleistietoa, faktaa kartanteon kehityksestä, muutamia pienennöksiä vanhoista kartoista sekä joitakin valokuvia.

Geodeettiosasto ja sen seuraajat ovat laatineet paljon myös erikoiskarttoja, joista vain osa on tarkoitettu yleiseen käyttöön. Näistä mainittakoon esim. kanta- ja teemakartat, digitaaliset ilmakuvat, sekä virastokartta erilaisine muunnelmineen. Myös etenkin liikunta- ja vapaa-ajankäyttöön on jo vuosikymmenien ajan tuotettu materiaalia. Kevyttä liikennettä palvelevien karttojen säännöllisempi julkaiseminen alkoi vasta tämän vuosituhannen puolella.

Helsingin Sanomat uutisoi syksyllä 2015, että myös Neuvostoliiton armeija valmisti kylmän sodan aikana erittäin tarkat kartat ainakin 21 suomalaisesta kaupungista. Salaisiin karttoihin oli merkitty tiedot tärkeistä sotilaallisista, hallinnollisista ja teollisista kohteista. Ensimmäiset kartat valmistuivat 1952, ja myöhemmin julkaistujen joukossa oli myös Lahti. Viimeisin Neuvostoliittolainen kaupunkikartta on Turusta vuodelta 1990.

Nykyisin kartat ovat siirtyneet yhä enemmän verkkoon, ja kunnilla onkin nykyään netissä monipuoliset karttasivustot. Painettuna karttoja on ilmestynyt vuosi vuodelta vähemmän, koska niitä voi tulostaa vapaasti netistä tarvitun alueen tarkasti rajaten. Sama kehitys on todellisuutta myös valtion maanmittauslaitoksella. Jatkuvasti ylläpidettävä maastotietokanta vapautui keväällä 2012, jolloin Maanmittauslaitos antoi kartta-aineistonsa kaikkien vapaasti käytettäväksi. Se sai aikaan nopeasti valtavia latausmääriä ja useita sovelluksia. Menneisyydestä kiinnostuneille on tarjolla verkossa Senaatin karttojen lisäksi mm. kaikki tähän mennessä ilmestyneet peruskartat sekä osa topografikartoista.

Artikkeli on julkaistu alunperin kirjassa Lahden seutu kartoin 1960- ja 2010-luvuilla (Kustannusyhtiö AtlasArt & Lahti-Seura ry)