Lahden orkesterielämän ”grand old man” ja lahtelainen musiikkivaikuttaja viidellä vuosikymmenellä

Kahden suuren firman johtaja, myyntitykki, huvimestari, musiikkimies, joviaali aristokraatti, värikäs ja vilkas vanhan kansan henkilö… Nämä kaikki määreet sopivat kuvaamaan hyvin Gunnar Åhfeldt-Arjamoa eli tuttavallisemmin Åfaa, joka vaikutti Lahdessa vuodesta 1907 aina pois menoonsa saakka eli vuoteen 1964.

Gunnar Åhfeldt-Arjamo syntyi Helsingissä 12.8.1889. Käytyään viisi luokkaa ruotsinkielistä reaalilyseota ja toimittuaan kesäisin apulaisena sähköyhtiö AEG:n konttorissa hän asettui Lahteen, jossa AEG avasi sivuliikkeen. Toimittuaan 1907-09 kyseisen liikkeen hoitajana Åfa perusti oman Lahden Sähkötoimisto –nimisen yrityksen, joka toimi vaihtelevalla menestyksellä kolmisen vuotta. Vuonna 1912 Åfa kiinnitettiin vastaperustetun Oy Mallasjuoman isännöitsijäksi. Alkuvuosina hänen toimenkuvansa juomatehtaassa oli varsin monipuolinen: konttoristi, kauppamatkustaja, myyjä, juoksupoikakin. Myöhemmin tehtäväkuva tarkentui käsittäen myynnin ja kirjeenvaihdon lisäksi pääkirjanpidon sekä tilinpäätökset. Eläkkeelle hän siirtyi 1959. Vuodesta 1918 lähtien Åfa toimi myös Lahden Puhelinyhdistyksen toimitusjohtajana. Tätä firmaa hän ehti palvella niin ikään vuosikymmenien ajan, jääden eläkkeelle vuonna 1957. Tiivistahtista työsarkaa jaksottivat useat Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan suuntautuneet opintomatkat.

Åfa oli saanut ensikosketuksen orkesterimusiikkiin jo lapsena: innostus sävelmaailmaan ja soittamiseen kasvoi niistä kouluvuosista, jolloin hän marssi isänsä kanssa melkein joka sunnuntai Helsingin filharmonisen seuran kansankonserttiin. Sävel tarttui, ja Åfa toi sen myöhemmin Lahteen. Åfan omat instrumentit olivat viulun lisäksi kontrabasso ja lyömäsoittimet. Kun Lahden ensimmäinen varsinainen orkesteri aloitti toimintansa 1910, Åfa liittyi mukaan kontrabasistiksi. Joitakin vuosia myöhemmin soitin orkesterissa vaihtui viuluun. Koska kahden firman vetäminen vei paljon aikaa, jäi aktiiviaika Lahden orkestereissa soittajana reiluun kahteen vuosikymmeneen. Sen sijaan Åfan toiminta kaupungin musiikkielämän vaikuttajana ja eri orkesterien johtokuntien jäsenenä tai puheenjohtajana kesti 1910-luvun alkupuolelta aina vuoteen 1960 asti. Åfa eli kenties kiinteämmin kuin kukaan toinen Lahden kaupunginorkesteria edeltäneiden eri kokoonpanojen moninaisissa vaiheissa, ja toimipa hän vielä orkesterin kunnallistamisenkin jälkeen kaupungin musiikkilautakunnan puheenjohtajana vuosina 1954-60.

Åfa teki pitkän päivätyön sekä Mallasjuomalla että Puhelinyhdistyksellä. Molemmissa firmoissa hän oli toimitusjohtaja, joskin Malskilla tehtävänimike oli virallisesti isännöitsijä. Kun Åfa jäi eläkkeelle 1959, häntä seurasi isännöitsijänä jo ennen sotia konttoripäälliköksi valittu Sulo Armas Nummelin. Åfa, jota luonnehdittiin Malskilla mm. myyntitykiksi ja ideanikkariksi, kehitti 30-luvun alkuvuosina yhdessä silloisen panimomestarin kanssa nopeasti hyvinkin tunnetuksi tulleen tuotemerkin Erikois-olut, joka reilun kahden vuosikymmenen tauon jälkeen on palannut Malskin vuonna 1988 ostaneen Hartwallin olutvalikoimaan. Mallasjuomaa ja Åfan suurta kiintymystä Lahden orkesteriin yhdisti se, että orkesteri pääsi ennen konserttitalon valmistumista harjoittelemaan Malskin kerhotiloihin. Åfan myötävaikutuksella orkesteri sai 1940-luvulla firmalta myös rahalahjoituksia toimintansa tukemiseen. Jorma Panula, joka toimi 1950-luvulla muutamien vuosien ajan Lahdessa kaupunginteatterin kapellimestarina ja kaupunginorkesterin sivutoimisena viulistina, muistaa Åfan järjestäneen harjoituksien tauoille aina muutaman korillisen vahvaa olutta: ”Paussilla juotiin sitten olutta, ja kapellimestari Martti Similä kertoili elävään tyyliinsä juttuja!”

Puhelinyhdistyksessä Åfaa seurasi toimitusjohtajana Olavi Tammilehto (1919-2011). Hän on muistellut edeltäjäänsä erittäin vilkkaana ja värikkäänä persoonana, joka seurasi tarkasti aikaansa. Viulua ja jousta Åfa osasi käyttää muutenkin kuin perinteiseen tapaan: hän esim. soitti jousesta irroitetulla yhdellä hyvin hartsatulla jouhella, jota kuulijat eivät ensinkään nähneet. Saattoipa hän myös laittaa jousen polviensa väliin ja hangata siihen viulua – ja hyvältä kuulemma kuulosti tämäkin! Tammilehto muistelee edelleen, että ravintolassa istuessaan Åfa oli usein ratkiriemukas seuran huvittaja. Innostuessaan hän saattoi nostaa täyden konjakkilasin kiiltävän kaljunsa päälle ja ryhtyä tasapainoilemaan sen kanssa tanssien. Sekin taito oli vaatinut sitkeää harjoittelua.

Artikkeli on julkaistu alunperin Aplodit 1/2018 -lehdessä